Hankalan aamupäivän, rankan viikon ja kaikille yhteisen vapaapäivän puolivälissä, siinä pikkuveljen herättyä päiväunilta, tämä poppoo pakkasi eväät reppuun, lapset autoon ja suuntasi purkamaan eloa ja oloa seikkailuretkelle järven jäälle. Vielä kun ehtii ehkäpä tämän kevään viimeiselle rattikelkkaretkelle ja jäät ovat siinä kunnossa, että uskaltaa astua (ja juosta ja hyppiä ja kontata) jäällä ennen kuin se sulaa kantamattomaksi.
Aikamoinen seikkailu sitä tulikin. Löytyi uusia ja valloittamattomia saaria ja niiltä löytämättömiä geokätköjä eli aarteita. Merirosvoja ei onneksi nähty aarresaarien lähistöllä. Bongattiin lintuja, upeita jääkuvioita, kivikkoon ajautuneita aaltojen kantamia yllätyksiä, sammutettuja nuotiopaikkoja, retkellä olevia perheitä sekä kaupungin siluetin ja piirteet ihan uudesta ja erilaisesta suunnasta päin. Oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hihkumista ja nauramista, kiukkua ja harmistusta mutta onneksi myös ihastusta ja intoa muillekin jakaa. Saattaapa olla, että tyynen kelin ja lumettoman jään ansiosta meteli ja mekkala kuului kaupunkiin saakka. Sellaista se välillä on, kun liikutaan, mennään ja tehdään tällä kokoonpanolla.
Isoveljen kanssa opeteltiin sitä, mitä railo tarkoittaa, miten se syntyy ja miksi sitä pitää varoa. Muutama tovi vierähtikin siinä, kun kelkan kyydissä istuva seikkailija bongasi yhä uusia ja uusia halkeamia jäässä.
Rantoja kiertäessä into ja mielenkiinto kaikkea kohtaan oli suurta, joten tulipahan siellä avannossakin käytyä. Onneksi vain toisen housunpuntin verran ja onneksi, onneksi, vain sen verran matalissa vesissä, että selvittiin kaikki säikähdyksellä.
Pilkkijöitä ei näkynyt. Useita retkiluistelijoita kylläkin sekä yksi innokas juoksijapari, joka viiletti edestakaisin järven halki. Nostan heille hattua, kun en jalkaani ihan samaan tahtiin (vielä) jaksa nostaa.
Isomman saaren nokassa, siellä ulapan ja selän puolella, istahdettiin alas eväille. Retkellä kaikki maistuu aina paremmalta eikä kylmät lihapullatkaan vaativampaakaan ruokailijaa ihan yhtä lailla harmita kuin kotona.
Retken aikana tarkkailtiin luontoa myös kevätseurannan hengessä. Kevät on vielä aika varhaisessa, mutta saatiinpa yksi rasti lisää kerättyä. Puiston laidassa, ojanvarressa, komeat ja pörröiset pajunkissat heiluttelivat meille häntiään. Napattiin pieni oksa ihmeteltäväksi ja siitä tuli isoveljen ihastuksen ja ihmetyksen kohde. Loppuilta menikin kissoja hoivatessa ja pääsivätpä ne pikkuiset tänään aamulla tarhaan mukaan kavereidenkin kummasteltaviksi.
Paluumatka tehtiin eri reittiä pitkin, kierrettiin saaret pohjoispuolelta ja samalla päästiin patikoimaan hetkeksi keväiseen metsään. Sulaneen lumen pehmittämät neulaspolut, ylivihreät neulaset harmaan kajossa, varaslähdön ottaneet talvehtineet varvut ja imarteet, se kosteankylmän havumetsän tuoksu… pienikin hetki huomaamiselle, aistimuksille, katseen kohdistamiselle maasta ylöspäin ja sivuille, aukiolemiselle antaa voimaa ja kantaa monta päivää eteenpäin.
Sen huomaa, kuulee ja tuntee, kuinka metsä jo kohisee kevättä.
Aarresaarina toimivat tällä kertaa Tampereen Näsijärvessä olevat Tupakkirulla ja Reuharinsaaret.
Kannonnokalla 